Nutrilett VLCD-pirtelö mansikka pöydällä
VLCDNutrilettin Ilopainokerholaisten vinkit laihdutukseen

Nutrilettin Ilopainokerholaisten vinkit laihdutukseen

5 September 2022

|

Päivitetty 4 November 2024

Kirjoittanut:

Kauppareissu ei ole edes kunnolla alkanut, kun vatsassa kurnii jo. Tilanne on tuttu myös Klaukkalassa asuvalle Sofia Hakolle. Jos ruokailuvälit venähtävät liian pitkiksi, kaupan ostoskärrystä löytyy kassalla joka kerta yllätyksiä.

– Kun verensokerit ovat alhaalla, kärryynkin päätyy helpommin kaikkea epäterveellistä. Olen taipuvainen varsinkin makeisiin herkkuihin, Sofia myöntää.

Kun Sofian tekee mieli makeaa, hän valitsee Nutrilettin mansikka- tai suklaapirtelön. Esimerkiksi Nutrilett Strawberry Shakessa on monipuolisesti vitamiineja, kivennäisaineita ja lisättyä kuituja.

– VLCD-pirtelöt on pakattu käteviin annospusseihin, jotka on nopea sekoittaa veteen työpäivän päätteeksi ja juoda ennen kauppaan menemistä.

Samaa taktiikkaa Sofia käyttää myös aamuisin silloin, kun kiire yllättää ja aamiainen jää väliin.

– Siitä olen nyt yrittänyt pitää huolen, etten lähtisi tyhjällä mahalla liikenteeseen. Jos aamiainen jää väliin, se vaikuttaa helposti päivän muuhunkin ruokarytmiin. Lounaalla on silloin yleensä kova nälkä tai sitten energiat loppuvat iltapäivällä.

Nutrilett ilopainokerholainen Sofia

Sofia poimii Nutrilettin tuotteita mukaan lähikaupasta, mutta tilaa niitä myös verkkokaupasta. Ruokavalioonsa hän ei suhtaudu tiukkapipoisesti.

– Uskon, että jos ihminen syö 80 prosenttia ajastaan terveellisesti, niin sen 20 prosentin verran on varaa myös herkutella. On turha potea huonoa omatuntoa syömisistään.

Nutrilett mukana lomamatkalla

Kirkkonummelainen Nina Turunen hyödyntää Nutrilettin VLCD-menetelmää parhaillaan painonpudotuksensa tukena yhdessä muiden ruokaovaliohjeiden kanssa. Laihtuminen on edellytys lihavuusleikkaukseen pääsemiselle.

– VLCD-tuotteet sopivat minulle, sillä niiden energiamäärät ja ravintoaineet on tarkkaan mitoitettu. Tykkään varsinkin valmiissa tetrapakkauksissa olevista pirtelöjuomista, kuten Almond Latte Ice Coffeesta. Voin vetäistä tuollaisen aamulla vaikka taskulämpimänä ennen kuin vien lapsen päiväkotiin.

Nina ei ujostele ottaa VLCD-tuotteita mukaan myöskään töihin.

– Ei sitä kukaan ihmettele. Itse asiassa yksi toinenkin työkaverini käyttää Nutrilettin tuotteita, samoin siskoni. Itse pakkasin pussissa kulkevia pirtelöjauheita mukaan Kreikan-reissullekin. Ne menivät matkalaukussa pieneen tilaan.

Nutrilett ilopainokerholainen Nina

Nina suosittelee testaamaan myös VLCD-pinaattikeittoa (Spinach Soup), josta voi paistaa myös pinaattilettuja tai kasvispihvejä.

– Ruokavalio tuntuu heti monipuolisemmalta, kun aterioita vähän muuntelee ja varioi.

5 ideaa Nutrilett VLCD-tuotteiden käyttöön

  1. Tuliko kiire aamu? Taltuta nälkä Nutrilettin valmiilla VLCD-pirtelöjuomilla, joita voit nauttia kylmänä tai huoneenlämpöisenä. Nutrilettin VLCD-pirtelöjuomat sisältävät kaiken tarvittavan: proteiinin, lisätyn kuidun, välttämättömät rasvahapot, vitamiinit ja mineraalit. Verkkokaupasta löydät paljon makuvaihtoehtoja.

  2. Ota töihin mukaan Nutrilettin VLCD-pirtelöjauheita, jotka mahtuvat kompaktien annospussien ansiosta pieneen tilaan. Lisää vain vesi ja saat herkullisen pirtelön, joka sopii vaikka välipalaksi tai kiireisenä päivänä lounaaksi.

  3. Juo Nutrilettin VLCD-pirtelö ennen kauppareissua. Näin pystyt helpommin välttymään yllättävältä nälkäkiukulta ja epäterveellisiltä heräteostoksilta.

  4. Pieneen tilaan mahtuvat annospussit kulkevat kätevästi mukana myös lomamatkalla tai harrastuksissa.

  5. Varioi ruokavaliotasi esim. paistamalla Nutrilettin VLCD-pinaattikeittojauheesta välillä pinaattilettuja tai kasvispihvejä.